Ukrainan kriisi on vain eskaloitunut ja suistuu
jatkuvasti mielettömämpään suuntaan. Ukrainan maaperällä käydään toisaalta
sisällissotaa, toisaalta se on maailman suurvaltapolitiikan sijaisnäyttämönä.
Sodankäynnistä kärsii eniten, kuten aina ja kaikissa sodissa, siviiliväestö.
Informaatiosota vain yltyy puolin ja toisin ja
vastakkainasettelu kärjistyy. Uutisoinnista on kuitenkin pääteltävissä, että
huolta kannetaan enemmän taloudellisista menetyksistä kuin ihmishengistä.
Missä ovat nyt ne kaikki kuuluisat Nobel-rauhanpalkintoja
noukkineet diplomaatit? Nyt heille olisi käyttöä, ei ainoastaan Ukrainassa,
vaan myös esim. Gazassa, jossa jo usean sukupolven lapset eivät ole rauhaa
eläneet lainkaan.
Venäjää ei voi nöyryyttämällä ja aseita tai pakotteita
lisäämällä saada muuttamaan asennettaan. Suurvaltakäsitykset ovat syvälle
juurtuneet niin siellä kuin lännessäkin. Diplomatia on ainoa tie välttää uuden
kylmän sodan rakentuminen idän ja lännen välille.
Diplomatia toimii kaikessa ihmisten välisessä
kanssakäymisessä. Sen tietää jokainen naapureidensa kanssa hyvin toimeen tuleva
tai riidoissa oleva ihminen. Jos pensasaidan yli huudellaan uhkauksia, niin
takaisin tulee vielä tiukempia toimia. Toisaalta, jos istutaan
rauhanrakentamisen pöytään, niin on mahdollista elää rinnakkain sovussa.
Sota- ja varsinkin Nato-intoilijat lisäävät bensaa
liekkeihin lietsomalla hysteriaa ja pelkoa sielläkin, missä siihen ei aihetta
olisi. Pääministeri Stubb kertoi tv-haastattelussa, että suomalaisia ei voi
viedä Natoon äkkirynnäköllä, vaan hitaasti hivuttaen. Niinpä niin, meitä on
tässä viime vuodet hitaasti hivutettu paitsi Natoon, myös yhä nopeammin
eriarvoistuvaan yhteiskuntaan, jossa toisilla on suunnattomasti enemmän kuin he
tarvitsevat ja toisilla ei ole varaa edes siihen välttämättömimpään
toimeentuloon.
Sen verran historiasta meidän olisi tullut oppia, että ainakaan
aseiden kalistelulla, uhkailulla ja pelottelulla ei parempaa tulevaisuutta eikä
rauhaa rakenneta.
-----------
Velä lisään tähän - jo tekstin julkaisun jälkeen, etten hyväksy sen enempää Venäjän toimia Ukrainassa, kuin Israelinkaan toimia Gazassa.
Mielestäni Suomen vanha puoluettomuuspolitiikka oli viisasta omana aikanaan ja uusi rooli rakentavan diplomatian saralla olisi sille hyvää jatkoa.
Kirjoitukseni tarkoitus ja pointti on diplomaattisen ratkaisun peräänkuuluttaminen. Tämä tiedoksi sota- ja Nato -intoilijoille.
Tarja Bohm, Kotka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti