lauantai 25. tammikuuta 2014

Parakit hankittava välittömästi


Kun Kotkan keskuskoulussa havaittiin sisäilmaongelmia ja oireilua ja lapset siirrettiin välittömästi eri puolille kaupunkia väistötiloihin tutkimusten ajaksi. Kirjat vaihdettiin uusiin ja mukaan ei otettu mitään.
Kun sisäilmaongelmat havaittiin Karhuvuoressa, niin Karhuvuoren koululaiset siirrettiin väistötiloihin Jylpylle ja mukaansa he ottivat kaikki vanhat kirjansa ja kouluvälineensä. Nyt Jylpylläkin on ongelmia, jotka ovat saaneet ainakin rehtorin ja kanslistin ja muutaman muun aikuisen toimihenkilön siirtymään koulun ulkopuolisiin tiloihin tekemään työtään tutkimusten ajaksi.  Lapsia ja opettajia ei ole siirretty muualle.

Karhuvuoren koulun lapset käyvät edelleen koulua Jylpyllä, jossa tutkitaan ja tutkitaan ja odotetaan seuraavien tutkimusten tuloksia näiden väistötilojen tilanteesta. Näin ainakin vastataan sekä meille  päättäjille, että lasten vanhemmille. Odotetaan tuloksia ja samalla otetaan riski siitä, saavatko lapset ja opettajat oireita vai ei.  Riittää jo odottelu ja päätösten siirtäminen. Vanhemmat ovat olleet kovin kärsivällisiä. Oikean päätöksen tekemisen ei tulisi olla näin vaikeaa ja hidasta. Seuraavaksi odotellaan ilmeisesti kiinteistöyhtiön perustamista. Tälle kiinteistöyhtiölle lykätään sitten hoidettavaksi koko roska, ilman todellisia eväitä selviytyä urakasta.
Eikä enää mitään uusia väistötiloja. Riittää jo lasten heittely ojasta allikkoon. Väistötiloiksi väläytetyissä  vanhan puutalousopiston tiloissa on myös sisäilmaongelmia.

Kotkan kaupungin tulee kantaa vastuunsa ja välittömästi hankkia parakit Karhuvuoren lasten väistötiloiksi. Palvelujohtajan mukaan parakkeja ei ehditä saada pystyyn ennen syyslukukauden alkua. Olen nähnyt parakkeja pystytettävän hyvinkin nopeasti, mikäli tarve vaatii. Palvelujohtaja laskee myös kustannuksia : vuokraaminen 1,2 milj.€, ostaminen 3 milj.€.  Mitä maksaa lapsen terveys? Mitä maksaa jos opettajille ja vanhemmille annetaan hyvä syy haastaa kaupunki vastuuseen terveyden menettämisestä?
Täytyy ymmärtää milloin tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä, myös hitaaksi tunnetulta kaupungin organisaatiolta. Nyt on sellainen tilanne.

Tarja Bohm, Kotka
21.1.2014

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Lisää rehellisyyttä ja konkretiaa päätöksenteon tueksi

Kotkassa on kova puute positiivisista uutisista ja painetta saada positiivista nostetta imagoon, koska täällä vasta toivutaan hovin törsäilyskandaalista.

Koulurakennusten tila Kotkassa on huolestuttava. Onko Kotkan kaupungin johdolla ja tilapalvelulla edes käsitystä siitä, onko meillä terveitä kouluja lainkaan? Päättäjät ovat pyytäneet kokonaisselvitystä koulutilanteesta, mutta ei ole kuulunut.  Tilapalvelun johtaja puolustautuu heittämällä pallon takaisin päättäjille: ”ette ole antaneet riittävästi määrärahoja koulujen saneerauksiin.”  

Eivätkö ongelmat ole perua jo rakennusvaiheessa tehdyistä virheistä? Nyt käsitellään seurauksia. Miten on hoidettu rakennusvalvonta ja kohteiden peittäminen rakennusaikana? Kovien syyssateiden aikana ilman suojausta rakennettiin viimeksi esim. Karhulan uusi päiväkoti ja Eskolan vanhainkodin laajennus.  Kun asiasta kysyin rakennusvalvonnalta, tuli vastaus: ”Noudatamme Suomessa käytössä olevaa yleistä rakennustapaa.”  Niinpä.

Sisäilmaongelmia esiintyy jo useimmissa kouluissamme.  Onko teknokraattinen suomi niin insinööriuskovainen, että koneelliseen ilmanvaihdon autuuteen on luotettu sokeasti, vaikka kokemus todistaa, että vanhoihin rakennuksiin sovellettuna, tällaiset järjestelmät eivät toimi. Kuinka monessa Kotkan koulussa vielä sisäilmaongelmia ”hyssytellään” ja terveyshaittoja vähätellään?

Kaupungin johdon mielestä Kotkalla ei ole varaa parakkeihin Karhuvuoren koululaisille. Silti rahaa tuntuu löytyvän mediamehukkaampiin kohteisiin, kuten merkkipylväisiin E-18 tien varteen.Onhan ihmiset saatava jotenkin kääntymään sinne johdon ”unelmakaupunkiin kaupungissa” eli  haaveiden Outlet -keskukseen kantasatamassa.  Outlet tarkoittaa myymättä jääneiden merkkivaatteiden rättikauppaa. 

Entä kuka tekee ja maksaa suunnittelutyön? Missä ovat kustannusarviot, kannattavuuslaskelmat? Satama-alue vaatii kalliita paalutustöitä, hankkeen infraa ei rakenneta pikkurahalla, nämä maksaa kaupunki.  Pelkät sujuvat markkinointipuheet eivät ole riittävä peruste vastuulliselle päätöksenteolle, eikä luottamusta rakenneta visioilla vaan konkreettisilla faktoilla.

Tarja Bohm